keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kolmeviikkoiset mönkijät

Liike pentulassa on lisääntymään päin. Valveillaolo ajat pidentyvät ja reviiri laajenee. Pennut pyrkivät pissalle nukkumapaikan ulkopuolelle. Ensimmäiset liotetut nappulat ja piimää on maisteltu. Mielipide on selvä:pahaa on.
Armi mamma tekee pentujen nukkuessa jo lenkkejä toisten aikuisten koirien kanssa pihalla ja pellolla. Myös metsälenkkiä kauempana kodista on tehty. Se tekee hyvää odotuksen ja imetyksen rasittamalle Armille.

Pennut kehittyvät omanlaisikseen koko ajan. Tytöt ovat aika paljon pienempiä kuin pojat. Pojat pitävät ääntä enemmän. Riemu jo haukkuu. Kaikki ottavat askelia, pojat ehkä enemmän kuin tytöt. Kaikki pennut ovat erivärisiä, vaikka virallinen väri "kolmivärinen" onkin.


Kiinnostusta ja ihmetystä ovat herättäneet tuvan pentulan isot (6viikkoa) russelipojat Jalo ja Uljas, jotka notkuvat pentulan ulkopuolella usein ja ovatpa käyneet pentulassakin. Ihan kivoja kavereita ovat Esikon, Kerkän, Keijun ja Riemun mielestä.Näissä kuvissa kuitenkin vain pihakoiria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti