tiistai 27. joulukuuta 2011

Armi ja Vellu

Armin (Yacatis Xtra Cute Clara) luo saapuu heti vuoden 2012 alussa eli viikolla 1, ihana uros Vellu (Yacatis Be My Warrior). Jos kaikki natsaa, pentuja on odotettavissa maaliskuun puoleen väliin mennessä. Pentujen luovutus olisi tällöin toukokuun alussa 2012.
Kuvia tulevan pentueen vanhemmista odotettavissa lähipäivinä.

Haen pennuille hyviä koteja/perheitä, joilla aikaa ja tilaa pihakoiralle. Pihakoira rakastaa perheensä seuraa ja säännöllisesti vapaata menoa turvallisessa ympäristössä.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Armin ihanat pennut




Tässä hurjasti kasvaneiden Armin pentujen kuvat. Miten kaikki ovatkin niin eri näköisiä. Ketä kukakin muistuttaa??
Kuvissa ylhäältä lukien:
Koirien Kuuselan Kevät Esikko "Kukka"
Koirien Kuuselan Kevät Kerkkä "Miku"
Koirien Kuuselan Kevät Riemu "Jekku"
Koirien Kuuselan Kevät Keiju "Hilla"

lauantai 14. toukokuuta 2011

Vauhti kiihtyy

Ihan oikeasti on vaikea saada pentuja kuvaan niiden ollessa valveilla. Ja kukapa nyt aina nukkuvista koirista kuvia ottaisi. Tulevana tiistaina pennut täyttävät 7 viikkoa ja seuraavana viikonloppuna alkaa muutto uusiin koteihin.
Kevät Esikko "Kukka" muuttaa Kokkolaan
Kevät Kerkkä "Miku" muuttaa Kontiolahdelle
Kevät Keiju "Hilla" muuttaa Haminaan
Kevät Riemu muuttaa Mikkeliin.

Jokainen pentu on ihan oman näköisensä ja luonteet poikkeavat nekin selvästi toisistaan. "Kukka on seurallinen ja pippuria & sitkeyttä täynnä. Olisiko vähän feministin vikaakin ;) "Miku" on lempeä ja kiltti koira, jonka ei tarvitse osoittaa olevansa mitään erikoista, koska on niin erikoinen ja ihana ja riittävän suuri kokoinen saamaan tahtonsa läpi. "Hilla" on herkkä ja utelias oman tiensä kulkija. Hilla hillitty;) Riemu on surusilmä ja paras poseeraaja kuvissa. Riemu on sylittelijä ja ilmaisee tahtonsa joskus äänekkäästikin. Armi emo leikittää jokaista pentua yhdessä ja erikseen ja ottaa turhia luuloja pois riehakkailta pennuiltaan.

Tässä vielä muutama kuva.Yhteiskuvassa pennut vasemmalta: Keiju,Riemu,Kerkkä ja Esikko.




keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Pennut sekaisin



Pennuista on kiva tavata naapuripentulan koiria. Kumpia on kuvassa pihakoiriako vaiko kenties russeleita, olisko molempia? Niin, molempia. Pennut tulevat tosi hyvin juttuun keskenään. Pihakoirat ovat muuttaneet tupaan russeleiden pentulaan :) Menivät nukkumaankin kaikki samaan pikkuhäkkiin. 

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Elämisen opettelua

Pennut oppivat koko ajan uutta: syömään, askeleet varmentuvat, häntä heiluu, sisarusten kanssa kisataan ja tavataan naapuripentulan russeleita. Elämä on mielenkiintoista. Armin vaistot emänä kulkevat omia latujaan; suurin suojelemisvietti on liventynyt ja turvalliseksi koetut ihmiset saavat koskea pentuihin ja oman lauman Hertta russeli myös, joskus jopa Hertan russelipojat ovat tervetulleita leikkimään Armin pentujen kanssa, mutta ei aina.



Vappuna otettiin kuvia pennuista, joista jokainen on niin erilainen Vapun viettäjä. No, teekkarilakit puuttuvat, mutta kivaa on Vappuna ollut. Kuvissa siis ikäjärjestyksessä: Kevät Esikko "Kukka",Kevät Kerkkä. Kevät Keiju ja Kevät Riemu.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Vauhti kiihtyy

Pentulassa alkaa olla vipinää. Koirien ulkonäkö ja luonne poikkeaa hyvin paljon toisistaan. Syntyessään kaikki näyttivät niin samannäköisiltä.
Esikko on kaunis ja vilkas.
Keiju on pieni ja syliteltävä.



Riemu on suloinen ärripurri.
Kerkkä on lempeä jätti.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kolmeviikkoiset mönkijät

Liike pentulassa on lisääntymään päin. Valveillaolo ajat pidentyvät ja reviiri laajenee. Pennut pyrkivät pissalle nukkumapaikan ulkopuolelle. Ensimmäiset liotetut nappulat ja piimää on maisteltu. Mielipide on selvä:pahaa on.
Armi mamma tekee pentujen nukkuessa jo lenkkejä toisten aikuisten koirien kanssa pihalla ja pellolla. Myös metsälenkkiä kauempana kodista on tehty. Se tekee hyvää odotuksen ja imetyksen rasittamalle Armille.

Pennut kehittyvät omanlaisikseen koko ajan. Tytöt ovat aika paljon pienempiä kuin pojat. Pojat pitävät ääntä enemmän. Riemu jo haukkuu. Kaikki ottavat askelia, pojat ehkä enemmän kuin tytöt. Kaikki pennut ovat erivärisiä, vaikka virallinen väri "kolmivärinen" onkin.


Kiinnostusta ja ihmetystä ovat herättäneet tuvan pentulan isot (6viikkoa) russelipojat Jalo ja Uljas, jotka notkuvat pentulan ulkopuolella usein ja ovatpa käyneet pentulassakin. Ihan kivoja kavereita ovat Esikon, Kerkän, Keijun ja Riemun mielestä.Näissä kuvissa kuitenkin vain pihakoiria.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ruokailujen välillä...

Pennut syövät, nukkuvat, syövät, nukkuvat, syövät....

Askelet ovat horjuvia vielä, mutta paino nousee ja on noin kilo per pentu.

Kuvissa esiintyvät ylhäältä alas:
Kevät Esikko
Kevät Kerkkä
Kevät Keiju
Kevät Riemu.




Ja kyseessä on pihakoiran pentuja, ei berhandilaiset :) 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Silmät aukeavat

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia.Armin pitää syödä paljon ja usein, sillä neljä nälkäistä suuta ahmii ruokaa Armi-mammasta.
Tänä aamuna Keijun silmät olivat avautuneet, iltäpäivällä muidenkin sisarusten silmät olivat auki. Tervetuloa valo ja kaikki elämän ihmeet myös.
Yksityiskuvia luvassa keskiviikon maissa.
Niin ja kaikki pennut ovat jo varattuja.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Vähän selvyyttä siitä; kuka on kuka





Armi-emä on sitä mieltä, että pennuista ei vielä oteta yksityiskuvia: porukassa parempi. Joitakin lähiotoksia sentään onnistuin nappaamaan.
Ylimmässä kuvassa Armi-emä ja Kevät Riemu (uros).
Toiseksi ylimmässä kuvasssa on Kevät Esikko (narttu).
Kolmannessa kuvassa Kevät Kerkkä (uros).
Neljännessä kuvassa Kevät Keiju (narttu) ja Kevät Esikko (narttu).
Alimmassa kuvassa koko pesue ja Armi-mamman aamupäivän drinksu. Päällimmäisenä rötköttää isoveli Kevät Kerkkä.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Puolitoista vuorokautta äitinä

Armi on niin hyvin hoitanut pentujaan ja pennut voivatkin hyvin. Emän suojeluvaisto on hyvin  voimakas. Toiset kennelimme aikuiset koirat kyllä ymmärtävätkin pysyä sopivan matkan päästä Armin pentulasta. Armi asuu yläkerrassa porttien takana. Armi on tainnut unohtaa, kuinka hillittömästi itse halusi käydä katsomassa Hertta russelin pentuja. Itse ei suostuisi kyllä nyt samaan.


Koiralle ei tarvitse opettaa, kuinka niitä pentuja hoidetaan- se tulee jostain, vaistoista ja vieteistä. On ihan liikuttavaa katsoa, kuinka Armi kääntyy kerälle kuin suojellakseen jokaista pienokaista - jokainen on suojassa mamman sylissä.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Armi sai neljä pentua

Yöllä heräsin koirien hillittömään haukuntaan. Tuvassa oli kova haukku päällä. Näin Armin nojatuolissa. Ja Armi oli jo synnyttänyt esikoisensa. Illalla ja vielä yöllä kello 2 en huomannut mitään erityistä. Armin lämpö ei laskenut asteella kuten ennen synnytystä koirilla usein tapahtuu- illalla myöhään vielä mittasin.

Kannoin Armin ja esikoistyttären yläkertaan pentulaan yöllä kello 02.45 ja loputkin pennut syntyivät parin tunnin sisällä. Armi toimi kuin entinen tekijä: rauhallisesti, ei pihahtanutkaan, nappasi napanuorat poikki ja puhdisti pennut noin vaan. Mistä se voi tietää tuon kaiken?

Koirien Kuuselassa on nyt kaksi tyttö ja kaksi poika pihakoiravauvaa. Armi hoitaa pentujaan hyvin ja pentulassa on rauhallista.

Olemme niin Onnellisia.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Loppusuoralla

Odotus jatkuu. Perjantaina kävimme "neuvolassa" ja kuvaus kertoi pentujen määrän. Tämä on tärkeä tieto synnytystä ajatellen. Kätilökin tietää, milloin synnytys on ohi ja voimme huokaista helpotuksesta.
Armi ei ole ollut ollenkaan innostunut hänelle esitetystä pesästä. Enpä tiedä, onko hänellä itsellään jo parempi pesäpaikka katsottuna. H-hetki on siis tulevan viikon alkupuolella.

Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Mahaa kasvatellaan vaikkapa kehdossa

Armi jaksaa kyllä lenkkeilläkin, vaikka mahaa jo selvästi on. Välillä on hyvä kuitenkin oikaista pitkälleen lämpimän kehdon syliin ja levätä

torstai 10. maaliskuuta 2011

Armi harjoittelee salaa

Armi on erityisen kiinnostunut Hertta russelimme pennuista ja oli kiinnostunut myös koko synnytystapahtumasta. Useamman kerran Armi jäi kiinni siitä , kun oli hiipinyt sohvan alle tarkkailemaan Hertan synnytystä ja nyt jo pentujakin. No, lähtö alakertaan siitä aina tulee.
Hyvää harjoitusta Armille ottaa mallia, kun omien pentujenkin pitäisi syntyä muutaman viikon päästä

perjantai 25. helmikuuta 2011

Armi odottaa pentuja

Tutkassa näkyi elämää Armin kohdussa. Lukumäärää on vielä vaikea arvioida, mutta useampi otus siellä saattoi olla. Kaikki on tietenkin vielä kovin herkkää ja epävarmaa. Nyt vain rauhallisin mielin ja iloisena kohti viikkoa 13, jolloin pentujen on laskettu syntyvän.

Iloisen uutisen vuoksi ohessa talviset kuvat tulevan pentueen vanhemmista.Ylemmässä kuvassa Sisu ja alemmassa Armi.

torstai 24. helmikuuta 2011

Pakkaspäivänä on mukava loikoa uunin lämmössä

Armin mielipuuhaa on loikoilu uunin kupeessa emännän salkun vieressä. Niin pysyy selvillä onko emäntä lähdössä jonnekin vaiko mukavasti kotosalla. Parasta olisi tietenkin nukkua ihmisten vaatteiden päällä. Erityissuosiossa ovat farkut (jotka ovat kuvassa ikävästi pudonneet melkein lattialle) ja näin kylmillä ilmoilla villapaita.
Perjantaina on jännittävä päivä, kun eläinlääkäri "tutkaa", onko pentuja tulossa. Mutta siitä huomenissa lisää.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Armi ehti ennen tilhiä ruusupensaaseen

Onko pieniin päin olevilla koirilla omituisia mielihaluja syödä vaikkapa jäätyneitä ruusunmarjoja? Tässäpä tehdään tutkimustyötä ja selvitetään asiaa. Asiat selviää tämän kuun lopulla.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Armin komea sulhanen Sisu

Sisu on kolmevuotias, pitkähäntäinen tricolor uros. Luonteeltaan hän on tottelevainen, sosiaalinen ja rauhallinen. Ulkonäöltään Sisu on sopusuhtainen uros, jolla on kaunis pään malli ja kaartuva häntä. Terveysasiat Sisulla on täysin kunnossa eli lonkat A/A, polvet 0/0 ja silmät ovat terveet. 

Armi on pian kaksi vuotias pitkähäntäinen tricolour narttu. Luonteeltaan hän on iloinen, oppivainen ja terhakka. Armilla on hyvä rungonmalli ja karva, sekä hyvä purenta ja kauniit silmät. Terveysasiat ovat kunnossa: lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0, silmät terveet.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Pihakoira neidistä emäksi keväällä 2011?

Villin ja vapaan Armi pihakoira neidin päivät saattavat olla pian ohi. Armi on astutettu tammikuussa 2011 Sisulla (Simpuran Salamatassu). Armin luonteella ja energialla pentueen hoitokin sujuu varmaan iloisissa ja rennoissa tunnelmissa. Onhan Armilla jo kokemusta russelipentujen tätinä toimimisesta edelliseltä talvelta.